Aabrahamin asenne meille esimerkkinä

Aabrahamin asenne - esikuvana elämällemme ja uskollemme

Aabraham oli hyvin Herraa pelkäävä mies. Hänen kuuliaisuutensa oli jotain niin suurta, mitä meidän on vaikea ymmärtää. Herra antoi aluksi Aabrahamille käskyn jättää sukunsa, maansa ja isänsä kodin, koska Herralla oli hänelle jokin suunnitelma (1. Moos. 12:1). Kun luetaan eteenpäin tuota kahdettatoista lukua tullaan huomaamaan Aabrahamin asenne Jumalaa kohtaan. Ensiksi hän totteli nurisematta Jumalan käskyä, tekstistä ei ilmene, että hän olisi valittanut vaikka oli jo 75 vuoden iässä. Hän lähti liikkeelle Harranista, joka sijaitsee Kaakkois-Turkissa lähellä Syyrian rajaa. Sieltä hän matkasi Kaanan läpi Sikemiin (n. 200-300km.) Mietin Aabrahamin asennetta 75-vuotias pappa lähtee painamaan satoja kilometrejä, koska Jumala käski.  Ja saavuttuaan Sikemiin hän ensitöikseen pystyttää Jumalalle alttarin. Sitten hän taas jatkaa matkaa, pystyttää leirin ja taas ensitöikseen rakentaa Herralle alttarin ja huutaa häntä avukseen. Hän taas jatkaa matkaa aina Egyptiin saakka. Egyptissä faarao otti hänen vaimonsa itselleen, mutta tekstistä ei taaskaan ilmene, että Aabraham olisi epäillyt Jumalan puuttumista peliin. Ja lopulta Jumala puuttuikin ja Aabraham pääsi taas liikkeelle saapuen sinne paikkaan taas minne oli ensimmäisen alttarin Herralle pystyttänyt. Aabrahamille ja Lootille tuli riitaa maasta. Mielestäni jokaisen kristityn tulisi nyt katsahtaa Aabrahamin asennetta:

Silloin Abram sanoi Lootille: "Älköön olko riitaa meidän välillämme, minun ja sinun, älköönkä minun paimenteni ja sinun paimentesi välillä, sillä olemmehan veljeksiä.

Eikö koko maa ole avoinna edessäsi? Eroa minusta. Jos sinä menet vasemmalle, niin minä menen oikealle, tahi jos sinä menet oikealle, niin minä menen vasemmalle." (1. Moos. 13:8-9).

Aabraham antoi Lootin valita sen sijaan, että ryhtyi käräjöimään. Aabraham yksinkertaisesti luotti niin paljon Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa, että ei ruvennut riitelemään maasta.

Koko Aabrahamin elämä on erittäin mielenkiintoinen. Kun tutkii sitä, ei voi välttyä huomaamasta hänen sokeaa luottamustaan Jumalaan ja hänen valtavaa nöyryyttään. Sodoman kuningas tarjosi hänelle rikkauksiaan mitä Aabraham sanoi:

Mutta Abram sanoi Sodoman kuninkaalle: "Minä nostan käteni Herran, Jumalan, Korkeimman, taivaan ja maan luojan, puoleen ja vannon:

En totisesti ota, en langan päätä, en kengän paulaa enkä mitään muuta, mikä on sinun, ettet sanoisi: 'Minä olen tehnyt Abramin rikkaaksi'.

En tahdo mitään, paitsi mitä palvelijat ovat kuluttaneet ja mikä on niille miehille tuleva, jotka minua seurasivat, Aanerille, Eskolille ja Mamrelle; he saakoot osansa." (1. Moos. 14:22-24)

Aabrahamille oli tärkeämpää olla köyhä ja Jumalan mieleinen, kuin rikas ja Jumalan vihan alla.Aabraham elämään kuului vahva Herran pelko, mielestäni tuo on asia jonka tulisi olla kristityille esikuvana. Aabraham kunnioitti Herraa ja totteli Hänen pyyntöjänsä:

Silloin Herra sanoi hänelle: "Hae kolmivuotias hieho, kolmivuotias vuohi, kolmivuotias pässi, metsäkyyhky ja kyyhkysenpoikanen." Ja Abram haki ne kaikki, halkaisi ne keskeltä ja asetti kunkin eläimen puolikkaat vastakkain; lintuja hän ei kuitenkaan halkaissut. (1. Moos. 15:9-10).

Kun Abram oli yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden ikäinen, Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias. Vaella koko sydämestäsi minun tahtoni mukaisesti, niin minä otan sinut liittoon kanssani ja teen suureksi sinun jälkeläistesi mää- rän." Abram heittäytyi kasvoilleen, ja Jumala sanoi hänelle: "Tällainen on liitto, johon minä sinut otan. Sinusta on tuleva monien kansojen kan- taisä. Älköön siis nimesi enää olko Abram, vaan olkoon se Abraham*, koska minä teen sinusta kansojen paljouden isän (1. Moos. 17:1-5).

Mitä me voimme oppia Aabrahamilta?

Meidän tulisi mielestäni kokonaisvaltaisesti tutkia Aabrahamin elämään ja siten tarkastella Aabrahamin sydämen asennetta Jumalaa kohtaan. Tätä kautta me kykenisimme sovittamaan Aabrahamin uskon ja kuuliaisuuden omaan elämäämme. Roomalaiskirjeen neljännen luvun alussa Paavali sanoo Aabrahamin olevan meidän ”Esi-isämme”. Mielestäni Paavali tarkoittaa, että Aabraham on meidän ns. hengellinen esi-isämme, ja lukiessamme eteenpäin huomaamme Paavalin opetuksen siitä, että itse Aabrahamiakaan ei katsottu vanhurkaaksi ansioidensa mukaan vaan yksin hänen uskostaan. Tässä Paavali asettaa Aabrahamin esimerkiksi siitä, miten ihmisestä tulee vanhurskas. Huomaamme, että Aabrahamkaan ei kyennyt kerskaamaan Jumalan edessä, kuinka kukaan muukaan voisi. Jos me käymme työssä, me saamme palkan ahkeroimisemme mukaisesti, mutta uskova ei tule vanhurskaaksi tekojensa mukaan, vaan yksin uskosta. Roomalaiskirjeen neljännessä luvussa Paavali ottaa Aabrahamin esimerkiksi vanhurskaudesta ilman lain vaatimuksia ja Aabrahamin uskon olemuksesta. Minun ymmärryksen mukaan Paavali haluaa painottaa sitä tosiseikkaa, että meidät vanhurskautetaan yksin uskosta eikä tekojemme mukaan:

Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. (Room. 4:13).

Vahvin teologinen opetus

Paavalin opetus keskittyy siihen tosiasiaan, että vain usko Jeesukseen on ainoa mahdollisuus ihmisen tulla vanhurskaaksi ja pelastua. Hän kehoitti roomalaisia uskomaan:

Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain (Room. 3:31)

Ja seuraavaksi hän kutsuu roomalaiset seuraamaan uskon tietä Aabrahamin esimerkin mukaisesti (Room. 4:13). Koko kyseisen luvun teema onkin uskon välttämättömyys. Paavali osoittaa uskon oikean luonteen ja sen todellisen merkityksen kumoamalla ihmisten käsityksen siitä, että vanhurskaus ja pelastus tulisikin tekojemme perusteella. Roomalaiskirjeen vastaanottajien joukossa oli paljon juutalaistaustaisia ja sen vuoksi Paavali perustelee uskon merkitystä Vanhaa Testamenttia vasten. Juutalaisessa opetuksessa korostettiin, että Aabraham vanhurskautettiin tekojensa vuoksi. Roomalaiskirjeessä Paavali vetoaa samoihin kirjoituksiin, mutta tuokin aivan uuden näkemyksen julki, Aabraham vanhurskautettiinkin uskonsa tähden, ei tekojensa. Paavali kirjoittaakin, että Aabraham ei saavuttanut mitään lihan mukaan omalla kuuliaisuudellaan (Room. 4:1). Ei Aabrahamilla ollut mitään millä hän olisi voinut ylpeillä Jumalan edessä (Room. 4:2). Vielä Paavali jatkaa kysymykselle:

Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi". (Room. 4:3)

Paavali jatkaa uskonvanhurskauden opettamista (Room. 4:4). Paavali opettaa, että työ tuo ansion ja maailmassa saamme ansioidemme mukaan, mutta Jumalan edessä tämä laki ei päde. Jumalan edessä ansioton luetaan vanhurskaaksi uskosta. Mielestäni vahvin teologinen opetus on uskosta vanhurskauttaminen.