sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kerran pelastettu aina pelastettu vai melkein pelastettu kokonaan kadotettu?

Kävin tässä hiljattain pitkät keskustelut aiheesta voiko pelastuksen menettää. Tässä yhteydessä oli oppositiossa kun kaikki muut ympärilläni uskoivat, että sitä ei voi menettää. Sanoin oman kantani ja ilmoitin, että en siitä enää halua keskustella, mutta koko ajan nämä ihmiset halusivat saada minut uskomaan, että pelastusta ei voi menettää. Raamatullisesti katsottuna me emme voi löytää mitään perusteita tuolle väitteelle, sen vuoksi se on vain tyhjää löpinää. Keskustelun edetessä esitin muutaman jakeen heille.Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin, niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit. (Jaak. 5:19-20)
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. (Matt. 7:21)
Pelkään, että tämä oppi johdattaa ihmisiä pois kuuliaisuudesta Jeesukseen Kristukseen.

Me elämme armon varassa, teoillamme emme ansaitse pelastusta. Meillä on myös omatahto ja jos me luovumme Jumalasta ei armolla ole enää sijaa meissä, koska me emme silloin halua vastaanottaa sitä. Meidän tulee elää parannusta tehden joka päivä ja kilvoitella.
Jaakobin kirjeen kohtaan oli vastaus, että ei siinä sanota, että se tarkoittaa kadotusta. Ja vuorisaarna kohtaan, yhdyn tuohon, että meidän tulee pitää Jumalan käskyt tms. Eli ympäripyöreitä vastauksia, ilman minkäänlaista argumentillista vaikutusta.
Voiko meille olla haittaa kerran pelastettu aina pelastettu-opista?
2 Moos 32:

31 Ja Mooses palasi Herran tykö ja sanoi: "Voi, tämä kansa on tehnyt suuren synnin! He ovat tehneet itselleen jumalan kullasta.
32 Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi! Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoitat."
33 Mutta Herra vastasi Moosekselle: "Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani.
Ps 69:28 Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköönkä heitä kirjoitettako vanhurskasten lukuun.Ilm 3:



1 ¶ "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: ‘Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
2 Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
4 Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.
5 Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.
6 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.’


Jos me luovumme Jumalasta meidät pyyhitään pois elämänkirjasta. Nyt jos meille opetetaan, että kerran pelastettu aina pelastettu, niin meille opetetaan asioita yli Raamatun auktoriteetin. Me sanomme Jumalasta pois langenneelle ”älä välitä sinulla on pelastus vaikka olet luopunut Jumalasta”, tuolloin me asetamme itsemme Jumalan paikalle, koska Raamattu ei tunne tuollaista pelastusta. Vaarallisen tästä opista tekee sen, että vaikka luopuisi Jumalasta ja jäisi elämään synnin ja saatanan valtaan niin silti pelastuu. Joku variaatio sanoo, että jos jotkut luopuvat uskostaan, niin eivät ole koskaan olleetkaan uskossa, mutta Raamattu sanoo:

Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan
. 1 Tim 4:1-3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti