lauantai 30. huhtikuuta 2011

Opit vastakkain!

Numeroidut oppinäkemykset ovat minun ja V on mormonismin, halusin hiukan verrata oppeja. 


1. Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.
V: Raamattu on ihmisten kokoama. Se on monin osin ristiriitainen, mutta sellaisenakin antaa tärkeää ymmärrystä. Siitä on jätetty pois monia tärkeitä asioita ilman Pyhän Hengen innoitusta. Tarjolla olisi ollut paljon muuta aineistoa, mutta se hävitettiin.

2. On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja.
V: Jumaluudessa on kolme persoonaa ja kolme eri olentoa. Jumaluus on yksi, koska sen jäsenet ovat yhtä ei yksimielisiä. Isä antoi luomisen Sanan eli Pojan tehtäväksi. Yhdessä He loivat ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen, mieheksi ja naiseksi.

3. Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.
V: Tämäkin osoittaa persoonien ja jumaluuden olentojen erillisyyttä. Kristus on Isän Ainosyntyinen lihan mukaan. Hän sovitti kärsimyksellään Getsemanessa ja ristillä synnit niiden puolesta, jotka ottavat evankeliumin vastaan ja kestävät loppuun asti. Kristus voitti kuoleman kaikkien puolesta ilman ehtoja.

4. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta.
V: Samaa mieltä.

5. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.
V: Pelkkä usko ei riitä, vaan tarvitaan parannus, upotuskaste syntien anteeksi saamiseksi ja Pyhän Hengen lahja kätten päällepanon kautta. Sitten on kestettävä loppuun asti.

6. Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan.
V: Sikäli oikein, että kasteen tulee olla uskovan kaste upottamalla. Kastamiseen tarvitaan oikea valtuus. Kasteen jälkeen konfirmaation yhteydessä henkilö otetaan Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseneksi.

7. Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.
V: Jeesuksen Kristuksen ei tarvitse olla henkilökohtaisesti läsnä. Jumaluus on läsnä Pyhän Hengen vaikutuksena. Ehtoollinen on Kristuksen muistoksi ja kasteen liiton uudistamista.

4 kommenttia:

  1. Hienoja pohdintoja:) varmasti monien ajatusten takana ovat samat tunteet, vain sanat tai samamuodot eroavat, joilla kykenee tuomaan omia ajatuksia esiin.

    Koska maailma ei ole täydellinen, niin ihmisen toimetkaan eivät ole täydellisiä, siten voisi ehkä ajatella, ettemme sitoisi uskoamme maallisiin konteksteihin, vaan pidämme niitä todistuksina Pyhän hengen ohjauksesta. Siten voimme alkaa käsittää, että voimme aivan jokainen saada omaa henkilökohtaista ohjausta totuuden tuntemisessa Pyhän hengen kautta. Pyhät kirjoitukset todistavat Kristuksesta, mutta Kristuksen voi löytää vain Pyhän Hengen todistuksen kautta. Niinpä sanoisin, että Pyhien Kirjoitusten hyöty on juuri siinä, että ne antavat sanat tunteillemme, jonka jälkeen on oman ymmärryksen kehittyminen mahdollista parannuksen ja omien pohdintojen, asioiden käsittelyn myötä.

    Samaa totuutta etsimme jokainen ja koska olemme saman Isän lapsia, meissä vaikuttavat samat tunteet. On vain löydettävä oikeat sanat. Puhutaankin totuuden tuntemisesta, ei tietämisestä, sillä tieto yksin ei riitä.

    Jotta voimme ymmärtää oman luonteemme, meidän on ymmärrettävä Isän luonne, kun ymmärrämme Isän, alamme käsittämään, että Poika on Isänsä kaltainen Olento, vanhin Veljemme ja Vapahtajamme. Kun alamme ymmärtämään omaa itseämme, annamme saman oikeuden muille. Näemme heidät saman Isän lapsina, samaa totuutta etsimässä.

    VastaaPoista
  2. Vielä korjaisin sen verran, että mormonismi ei ole oppi, vaan kutsumanimi, jonka ulkopuoliset tahot ovat ottaneet käyttöön. Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko tunnustaa Kristuksen evankeliumin juuri sellaisena kuin Hän sen on maan päälle antanut, Isän Ainosyntyisenä ja maailman Vapahtajana. MAP-kirkko on maailmanlaajuisesti tunnustettu kristillinen kirkko ja tunnustaa jokaisen sielun vapauden palvella Jumalaa tahtomallaan tavalla. Siten otsikkosi on hieman harhaanjohtava, sillä vastakkainasettelu ei ole koskaan hedelmällistä. Se antaa helposti väärän kuvan yhteisistä tavoitteista, joita meillä kristityillä yhdessä on; toimia Kristuksen palvelijoina ja viedä evankeliumin sanomaa maailman ääriin.

    VastaaPoista
  3. Olenko väärässä vai onko MAP-kirkolla Raamatun rinnalla muita kirjoituksia? Muistaakseni heillä on Raamattua "täydentävä" kirjoitusten kokoelma. Tämä on todella hyvää pohdintaa ja vertailua, koska kaikkea kristillisyyden nimissä kulkevaa opetusta on vaarallista purematta niellä. Jos esimerkiksi hyväksymme Jehovan todistajat "veljiksemme" vain koska opettavat Raamattua, niin menemme todella nopeasti vaarallisen kauas aidosta evankeliumista. Tällainen blogeihin kirjoitettu pohdinta on todella hyvä, koska voi mainiosti levitä laajemmalle kuin esimerkiksi henkilöltä toiselle leviävä tieto. Näistä faktoista voisi olla hyvä koota tietoiskua tulostettavaan muotoon :) Siunausta tämän blogin kirjoittajalle!

    VastaaPoista
  4. Kaikki, jotka vievät sanaa Kristuksesta eteenpäin, ovat tekemässä samaa työtä. Olemme vain eri vaiheissa uskon tiellä. Yhteinen päämäärä on usko Kristukseen. Ei ihminen toista käännä. Sen tekee Pyhä Henki. Niinpä meidän ei tarvitse olla huolissamme siitä, ettemmekö voisi kutsua Jehovan todistsjiakin veljiksemme, sillä Henki on se, joka auttaa erottamaan totuuden. On aina parempi elää uskossa kuin ilman, olipa kirkkokunta sillä hetkellä mikä tahansa. Kyse loppujen lopuksi on esimerkin voimasta, sillä hedelmistään puu tunnetaan.

    VastaaPoista